Liity Kurssille 

MEISTÄ

Profea Oy on Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n (TuKY ry) omistama monialayritys.

 Se on perustettu Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoiden toimesta vuonna 1989. Pitkän historiansa aikana yritys on fuusioitunut, kasvanut ja kehittynyt. Nykyinen missiomme on parempi opiskelijaelämä, minkä vuoksi haluamme tarjota markkinoiden laadukkaimman valmennuskurssin kauppakorkeakouluun pyrkiville.

 Kylteriksi on yksi Profea Oy:n liiketoiminta-alueista. Kauppakorkeakoulun tärkeänä sidosryhmänä meillä on erityinen näköalapaikka valmennuskurssin järjestämiseen. Kauppakorkean pääsykoe on meillä tuoreessa muistissa ja tiedämme hyvin, minkälaista osaamista opiskelupaikan saavuttaminen vaatii. Sen lisäksi, että olemme kauppakorkeakouluun sisäänpääsyn rautaisia ammattilaisia, meillä on myös hallussa tärkeimmät taloudelliset faktat. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kauppakorkeaan on viime vuosina haettu lukion kursseilla. Lukion kursseissa kauppatieteellistä näkökulmaa ei kuitenkaan tuoda selkeästi esille, joten taloudellista näkökulmaa sisältäviä tärppejä on käytännössä mahdotonta bongata lukion kirjoista. Taloudellinen näkökulma asioihin on kuitenkin opittavissa. Kauppatieteen ammattilaisina, me opetamme lukion kurssien sisältöjä taloudellisella näkökulmalla rikastettuna.

Tätä kurssia et todellakaan halua missata.

 Tarjoamme kurssilaisillemme korkealaatuista opetusta, laadukkaat opiskelumateriaalit sekä inspiroivan toimintaympäristön. Kurssimateriaalit sisältävät monipuoliset tiedot jokaisesta aineesta, kattavat harjoituskysymykset sekä myöhemmin julkaistavat harjoituspääsykokeet. Opettajamme ovat asiantuntevia ja he selittävät kaikki vaikeatkin asiat niin, että varmasti ymmärrät ne. Koko kurssin ajan, kurssilaisten apuna on laaja tukijoukko, jonka puoleen voi kääntyä milloin tahansa mieltä askarruttavissa asioissa.